Tuhlasin osinkoni!

Kevät on siitä mukavaa aikaa, että osinkoja kilahtelee tasaiseen tahtiin salkkuun. Osakesijoittaminen on pitkän tähtäimen peliä ja oikein tehtynä hyvin tylsää puuhaa. Yleinen ohjenuora on sijoittaa saadut osingot uudelleen, jotta korkoa korolle ilmiö pääsee täysiin voimiinsa.

Tänä vuonna tein kuitenkin poikkeuksen. Ostin nimittäin itselleni osinkorahoilla kellon. Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää kertoa, että en ostanut itselleni sitä kalleinta rolexia vaan ihan tavallisen merkkikellon. Enkä suinkaan tuhlannut kaikkia osinkojani moiseen vaan pyhitin kelloon ainoastaan Capmanin osingot.

Miksi sitten päätin laittaa osinkorahoja kelloon enkä takaisin osakemarkkinoille niin kuin pitäisi? 

Uskon, että elämän ei tarvitse olla niin vakavaa, että noudattaisi kurinalaisesti jotain tiettyä sääntöä. On suotavaa ja ehkä suositeltaavakin välillä tehdä asioita eri tavalla. Sijoitin kelloon siksi, että se ei ole itselleni vain kello tai asuste, vaan se myös symboloi minulle tärkeää asiaa. Nimittäin edistymistä ja tavoitteiden saavuttamista. Joka kerta, kun laitan kellon ranteeseen niin se muistuttaa lähtökohdista ja siitä matkasta, jonka olen kulkenut tähän asti sijoittamisen saralla.

                                   (Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin kirjoittaja saa 
                                                         siitä pienen komission. Tämä ei maksa lukijalle mitään ylimääräistä)

2 Comments

  1. Jasso
    18 huhtikuun, 2019

    Onnea uudesta kellosta 🙂 Ei tämä säästäminen nyt niin vakavaa ole.

    Vastaa
  2. SijoittajanBlogi
    19 huhtikuun, 2019

    Kiitos Jasso! Näinhän se on 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *